BLOGGER TEMPLATES AND TWITTER BACKGROUNDS »

tiistai 12. heinäkuuta 2011


Tässä hieman edistyneempi The Encounter

torstai 28. tammikuuta 2010

Uutta intoa Encounteriin

Olen edistynyt The Encounterissa hienosti. Sivu 11 on vihdoin valmis ja olen siirtynyt sivulle 12, joka onkin toisen rivin viimeinen. Sivu on myös pienempi kun edelliset sivut, joten toivon selviäväni siitä pikapuolin.

Mahtavaa on myös se, että pian -toivottavasti hyvin pian - taivas on valmis. Puuttuu enää joitain tuhansia Kreinik- (metallilanka) pistoja. Silloin pistän kyllä juhlat pystyyn, koska 6 sivua pelkkää sinistä taivasta (lähes 50 000 pistoa) on aika lailla turhauttavaa pistellä. Pian voin sanoa: ei enää ikinä tuota taivasta. Jee! Viimeiset vuoret varmasti sujuvat nopeasti - niitä on ihan kiva kirjoa. Ei liikaa samaa väriä muttei myöskään vain yhtä pistoa per sivu.





sunnuntai 6. joulukuuta 2009

UUSI ALKU

Heips!

Joo, näin se nyt on ollut - The Encounter-motivaatio on ollut nollissa. Ratkaisuna sitten olen aloittanut uuden työn - Astronomerin kuten lupasin. Ja kyllä on toiminut - nyt olen pistellyt taas innokaasti. Pidän vielä hieman taukoa encounterista ja keskityn uuteen työhön joitain viikkoja, sitten ajattelin pistelä molempia töitä rinnakkain.

Astronomerin pistelyssä on ilmennyt hieman teknisiä ongelmia - värisävyjähän on työssä yhteensä 120. Jo ensimmäisellä sivulla tarvitaan melkein 70 sävyä! Ja monia vain pari pistoa. En itse käytä lankojen roikuttamista vaan käytän needle organizeriä - eli telinettä, johon neula lankoineen laitetaan oman merkin kohdalle kun tarvittavat pistot on tehty - tekeminen nopeutuu valtavasti kun ei tarvitse aina etsiä lankoja ja laittaa joka kerta lankoja neulansilmään. Yhteen telineeseen mahtuu 50 lankaa. Täytyy nyt sitten ostaa lisää telineitä, kun omistan kaksi, molemmat olivat The encounterin käytössä, kunnes nyt lainasin yhden. Täytyy ilmeisesti käydä ostoksilla (myös neuloja! Niitä pitäisi olla yli 200 näihin kahteen työhön:-) ja keksiä miten suojaan monia neulatelineitä hurjalta yksivuotiaaltani, joka yleensä aina kirjotessani yrittää saada käsiinsä jotain tarvittavia välineitä.


UUSI ALKU The Astronomer




The Encounter ennen ja jälkeen

tiistai 17. marraskuuta 2009

Päivityksiä VIHDOIN

Oho. en ole piiiiitkään aikaan ehtinyt päivitellä. Olen kyllä ehtinyt pistellä, vaikkakin motivaatio on aika lailla vähissä ollut viime aikoina. On aika tylsää kirjoa vain sinistä ja sinistä, harmaata ja harmaata. Tai siis taivasta ja taivasta, vuoria ja vuoria. Noh kuitenkin, toinen rivi on 2 ja puolta sivua valmis.
Tavoite: Saada rivi 2 valmiiksi ennen vuotta 2010. Onnistuuko? Se on siinä ja siinä. Tarvitsisin pienen kipinän ja muutaman spurttiviikon, jolloin pistelisin monta tuntia päivässä että tavoite onnistuu. Toisaalta yksi plussa tässä on - viimeinen sivu on huomattavasti kapeampi kun muut. Eli siis siinä on 1/3 vähemmän pistoja.



Mutta hei! Täytyy myöntää että olen löytänyt seuraavan kohteeni. Jatkan HAEDin velhotemaa, mutta tällä kertaa työnä The Astronomer. Langat on hankittu, kangaskin, alkua en vaan ole uskaltanut vielä tehdä. Hieman pelottaa se, että The Encounterin valmistuminen sitten viivästyy. Mutta toisaalta, ehkä olisi kiva nyt tehdä jonkun aikaa toista työtä ja kun se rupeaa kyllästyttämään, voisi palata uudella innolla The Encounteriin. Ja sehän on niin ,että tämän kokoisissa vuosien projekteissa aina tulee kyllästymistä, turhautuneisuutta ja sitä ettei halua nähdäkään koko työtä.

Vielä Astronomerista : Pistoja on hieman vähemmän kun Encounterissa 183750, toisin sanoen 525 x 350pistoa. Koko 53.5 x 36 cm(25c lugana) . Värejä on peräti 120! Onneksi minulta löytyi omasta takaa suurin osa:-) Olen tällä kertaa valinnut työn, jossa ei ole niin paljon samojen värien ja kuvioiden toistoa. Jokaisella sivulla on oikeastaan jotain ihan omaa (vertaa The Encounteriin 7 sivua taivasta, 9 vuoria, 12 lohikäärmettä jne.) Mitäs tykkäätte?

Teoksen tekijänä on Myles Pinkney. Jos haluat lisätietoja tai vaikka mallin itsellesi, klikkaa tästä


JOS JOKU VIELÄ NÄILLE SIVUILLE EKSYY, LUPAAN NYT PÄIVITTÄÄ VIIKOTTAIN TÄTÄ BLOGIA!

keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Sivu 6 valmis



Heips!

Tässä hieman edistystä.

My progress so far!

tiistai 30. kesäkuuta 2009

Pitäisiköhän aloittaa uusi työ?


Luen paljon ristipistoblogeja ja toimin aktiivisesti mukana HAED SAL Friends - blogissa. En tiedä ketään toista pisteliää, joka tekisi vain yhtä työtä. Olen yleisesti ottaen hyvin sitoutunut siihen mitä teen, joten olen tähän asti halunnut keskittyä vain yhteen työhön kerrallaan ja edennytkin nopeasti Nyt kuitenkin olen melkein varma, että aloitan toisen työn.

Tilasin Kirjokkaasta taannoin aivan erilaisen työn kun mitä nyt teen. Mietin että voisi olla todella kiva vaihtelu pistellä välillä tälläistä idyllistä venemaisemaa. Siinäkin on iso työ - se ei ole mikään pieni kuva, muttei ole ihan niin suuri kuin TheEncounter. Myös värit ovat tuossa työssä ihan erilaiset - ei niin paljon ruskeaa ja harmaansinistä. Toki tuo joki on aika työläs tehdä - ja paljon pistelevät ehkä huomaavat kuvasta, että alueita missä samaa väriä olisi paljon lähekkäin ei oikeastaan ole - joten aikaavievä projekti tämäkin olisi.

Encounter edistyy todella hyvin - sivu kuusi lähestyy jo loppuaan. Koska kamerani ei nyt ole täällä - päätin kätevästi käyttää hienoa uutta kännykkääni ja lähettää tänne kuvan siitä. Tässä lopputulos - kännykkä on lähettänyt kuvaa jo puoli tuntia eikä vieläkään ole toiminut... hehe.

tiistai 23. kesäkuuta 2009





Koiranpentu on pitänyt kiireisenä, mutta olen kuitenkin ehtinyt pistellä. Kuudes sivu on tulossa. Tornihan sieltä jo näkyy. Tornin huipussa on yli 40 värisävyä ja yksi tai kaksi pistoa 10x10 ruudukossa, joten eteneminen on hidasta ja laskemista paljon. Välillä kun näpertely kyllästyttää jatkan vuorien tekoa - mikä nyt tuntuu todella 'vähäväriseltä' ja helpolta:-)