BLOGGER TEMPLATES AND TWITTER BACKGROUNDS »

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

UUSI ALKU

Heips!

Joo, näin se nyt on ollut - The Encounter-motivaatio on ollut nollissa. Ratkaisuna sitten olen aloittanut uuden työn - Astronomerin kuten lupasin. Ja kyllä on toiminut - nyt olen pistellyt taas innokaasti. Pidän vielä hieman taukoa encounterista ja keskityn uuteen työhön joitain viikkoja, sitten ajattelin pistelä molempia töitä rinnakkain.

Astronomerin pistelyssä on ilmennyt hieman teknisiä ongelmia - värisävyjähän on työssä yhteensä 120. Jo ensimmäisellä sivulla tarvitaan melkein 70 sävyä! Ja monia vain pari pistoa. En itse käytä lankojen roikuttamista vaan käytän needle organizeriä - eli telinettä, johon neula lankoineen laitetaan oman merkin kohdalle kun tarvittavat pistot on tehty - tekeminen nopeutuu valtavasti kun ei tarvitse aina etsiä lankoja ja laittaa joka kerta lankoja neulansilmään. Yhteen telineeseen mahtuu 50 lankaa. Täytyy nyt sitten ostaa lisää telineitä, kun omistan kaksi, molemmat olivat The encounterin käytössä, kunnes nyt lainasin yhden. Täytyy ilmeisesti käydä ostoksilla (myös neuloja! Niitä pitäisi olla yli 200 näihin kahteen työhön:-) ja keksiä miten suojaan monia neulatelineitä hurjalta yksivuotiaaltani, joka yleensä aina kirjotessani yrittää saada käsiinsä jotain tarvittavia välineitä.


UUSI ALKU The Astronomer




The Encounter ennen ja jälkeen

tiistai 17. marraskuuta 2009

Päivityksiä VIHDOIN

Oho. en ole piiiiitkään aikaan ehtinyt päivitellä. Olen kyllä ehtinyt pistellä, vaikkakin motivaatio on aika lailla vähissä ollut viime aikoina. On aika tylsää kirjoa vain sinistä ja sinistä, harmaata ja harmaata. Tai siis taivasta ja taivasta, vuoria ja vuoria. Noh kuitenkin, toinen rivi on 2 ja puolta sivua valmis.
Tavoite: Saada rivi 2 valmiiksi ennen vuotta 2010. Onnistuuko? Se on siinä ja siinä. Tarvitsisin pienen kipinän ja muutaman spurttiviikon, jolloin pistelisin monta tuntia päivässä että tavoite onnistuu. Toisaalta yksi plussa tässä on - viimeinen sivu on huomattavasti kapeampi kun muut. Eli siis siinä on 1/3 vähemmän pistoja.



Mutta hei! Täytyy myöntää että olen löytänyt seuraavan kohteeni. Jatkan HAEDin velhotemaa, mutta tällä kertaa työnä The Astronomer. Langat on hankittu, kangaskin, alkua en vaan ole uskaltanut vielä tehdä. Hieman pelottaa se, että The Encounterin valmistuminen sitten viivästyy. Mutta toisaalta, ehkä olisi kiva nyt tehdä jonkun aikaa toista työtä ja kun se rupeaa kyllästyttämään, voisi palata uudella innolla The Encounteriin. Ja sehän on niin ,että tämän kokoisissa vuosien projekteissa aina tulee kyllästymistä, turhautuneisuutta ja sitä ettei halua nähdäkään koko työtä.

Vielä Astronomerista : Pistoja on hieman vähemmän kun Encounterissa 183750, toisin sanoen 525 x 350pistoa. Koko 53.5 x 36 cm(25c lugana) . Värejä on peräti 120! Onneksi minulta löytyi omasta takaa suurin osa:-) Olen tällä kertaa valinnut työn, jossa ei ole niin paljon samojen värien ja kuvioiden toistoa. Jokaisella sivulla on oikeastaan jotain ihan omaa (vertaa The Encounteriin 7 sivua taivasta, 9 vuoria, 12 lohikäärmettä jne.) Mitäs tykkäätte?

Teoksen tekijänä on Myles Pinkney. Jos haluat lisätietoja tai vaikka mallin itsellesi, klikkaa tästä


JOS JOKU VIELÄ NÄILLE SIVUILLE EKSYY, LUPAAN NYT PÄIVITTÄÄ VIIKOTTAIN TÄTÄ BLOGIA!

keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Sivu 6 valmis



Heips!

Tässä hieman edistystä.

My progress so far!

tiistai 30. kesäkuuta 2009

Pitäisiköhän aloittaa uusi työ?


Luen paljon ristipistoblogeja ja toimin aktiivisesti mukana HAED SAL Friends - blogissa. En tiedä ketään toista pisteliää, joka tekisi vain yhtä työtä. Olen yleisesti ottaen hyvin sitoutunut siihen mitä teen, joten olen tähän asti halunnut keskittyä vain yhteen työhön kerrallaan ja edennytkin nopeasti Nyt kuitenkin olen melkein varma, että aloitan toisen työn.

Tilasin Kirjokkaasta taannoin aivan erilaisen työn kun mitä nyt teen. Mietin että voisi olla todella kiva vaihtelu pistellä välillä tälläistä idyllistä venemaisemaa. Siinäkin on iso työ - se ei ole mikään pieni kuva, muttei ole ihan niin suuri kuin TheEncounter. Myös värit ovat tuossa työssä ihan erilaiset - ei niin paljon ruskeaa ja harmaansinistä. Toki tuo joki on aika työläs tehdä - ja paljon pistelevät ehkä huomaavat kuvasta, että alueita missä samaa väriä olisi paljon lähekkäin ei oikeastaan ole - joten aikaavievä projekti tämäkin olisi.

Encounter edistyy todella hyvin - sivu kuusi lähestyy jo loppuaan. Koska kamerani ei nyt ole täällä - päätin kätevästi käyttää hienoa uutta kännykkääni ja lähettää tänne kuvan siitä. Tässä lopputulos - kännykkä on lähettänyt kuvaa jo puoli tuntia eikä vieläkään ole toiminut... hehe.

tiistai 23. kesäkuuta 2009





Koiranpentu on pitänyt kiireisenä, mutta olen kuitenkin ehtinyt pistellä. Kuudes sivu on tulossa. Tornihan sieltä jo näkyy. Tornin huipussa on yli 40 värisävyä ja yksi tai kaksi pistoa 10x10 ruudukossa, joten eteneminen on hidasta ja laskemista paljon. Välillä kun näpertely kyllästyttää jatkan vuorien tekoa - mikä nyt tuntuu todella 'vähäväriseltä' ja helpolta:-)

tiistai 26. toukokuuta 2009

Viides sivu



Neljäs sivu valmistui. Oli todella vaikea päättää jatkaisinko alaspäin lähemmäs velhoa vai jatkaisinko vieläkin taivasta. Kysyttyäni asiaa mieheltäni, joka totesi 'no vaik taivasta' , päätin että näin olkoot. Valinta oli sikäli vähän huono, että tällä hetkellä pistelymotivaatio on aika alhainen. Kolmatta kertaa teen taas sitä tylsää taivasta. Onhan se nopeaa kun on isoja alueita samalla langalla, mutta tosi tylsää. Noh, jotenkin on tuo sivu saatava valmiiksi. sitten tuleekin kuvaan mukaan torni - joten jotain uutta tiedossa!

Lauantaina meille tulee koiranpentu, joten pistelyt jäävät parina seuraavana viikkona todennäköisesti vähemmälle. Pikkupalleron kanssa kun on paljon puuhaa:-D Koiran nimeksi on tainnut tulla Rudolf - lyhyesti Rudi.

Finished 4th page and now back stitching heaven agin. Arg. Really boring, I must admit. It's fast to stitch, beacause large areas of same color, but actually I would stitch rather confetti stitching than that heaven... Well - someday I will get it done, and then can I move on to stitch that tower. Yay! Something new then!

Saturday our puppy finaly comes home. So there wount bee so much stitching next few weeks... lol. Oh, by the way, dogs name is Rudolf.

torstai 14. toukokuuta 2009

Vuoristoa vieläkin


Blogini sai hieman uutta ilmettä. Kerrankin oli vähän aikaa koodailla:-) Edistystä parin päivän aikana on tapahtunut Encounterissani, mutta vieläkin olen vuoristoissa. Tavoitteena on saada tällä viikolla neljäs sivu valmiiksi. n. 3000 pistoa vielä siis.

Muokatessani blogia vahingossa kadotin käviälaskurin, joten nyt on aloitettava taas nollasta.

My blog has new look:-) Little progress - more mountains. Hope I can finish 4th page this weekend. 3000 stitches to go!

tiistai 12. toukokuuta 2009

Ostin HAEDin äitiyspäiväalesta uuden mallin. En kyllä tiedä saanko tätä tehtyä, varsinkin kun kuva saattaa olla tylsä pistellä. Siinähän on oikeastaan vaan taustaa. Mutta kun se sopisi niin hyvin seinälle The Encounterin seuraksi. Sitten valovuosien päästä, kun molemmat olisivat valmiit. Joka tapauksessa, tämä on HAEDin yli 4000 teoksesta yksi lemppareistani.

Välillä haaveilenkin, että alottaisin jo toisen työn. Melkein kaikki HAED Friends SALissa tekevät montaa projektia yhtäaikaa. Taidan olla ainoa, jolla on vain yksi HAED projekti:-) Mutta toisaalta taas, olen aina aikaisemminkin pystynyt vastustamaan houkutusta ja pistellyt vain yhtä työtä kerrallaan. Se on kuitenkin aina se nopein tapa saada ristipistotyö valmiiksi. Kuitenkaan en ole koskaan aikaisemmin tehnyt näin isoa kirjontaprojektia. Ehkä Encounter tylsistyttää joskus, silloin olisi kiva pistellä välillä jotain muuta. Noh, katsotaan miten käy.

Hello agin! Just showing you my shoping on HAED mothersday sale. Gorgeous I think. And would mach whit Encounter. Not starting it now, just dreaming:-) I've allways stitched just one WIP at time, so I havent deside do I start that one after I finished Encounter or earlier...

The design is Caradhars by Tom Cross

sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Hieman edistymistä taas!




Moikka!

Elämäni ensimmäinen äitienpäivä, jossa itse olin päivänsankarina oli ja meni. Voileivät, kahvi ja ruusut ilmestyivät aamulla sänkyyn. Suloista.. Enkä sano mitään keittiön sotkuasteesta tämän jälkeen:-) Olen viettänyt paljon aikaa puutarhassa ja perunamaallani, miä kyllä näkyy myös Encounterin edistymisessä. Mutta pikkuhiljaa se vuoristo sieltä tulee esiin.

Viime viikolla pidin ensimmäistä kertaa pari päivää taukoa pistelystäni. Tuli ehkä pieni kyllästyminen. Toivottavasti pääsen pian edistymään pois vuoristosta muuhun maisemaan:-) Pieni värivaihtelu tekisi hyvää.

Hello everybody!
I haven't been progressing very much this time. Lots of gardening to do etc. Hope I can manage those mountains soon - those blue colours are now little boring to stitch... I'm dreaming those wizard and dragon allready - hope to get there someday:-)


torstai 30. huhtikuuta 2009

Vuorenhuippuja



Sain toisen taivas-sivun valmiiksi ja olen aloittanut taas kirjomaan vuoristoa.
HAED yhteisö verkossa on kannustanut valtavasti eteenpäin tässä projektissa, ja tuntuukin, että olen edennyt ihan hyvin, vaikkakin lapsellamme oli viime viikolla vauvarokko, jolloin pystyin pistelemään vain iltaisin pojan nukahdettua.

Nyt olen ruvennut pohtimaan miten etenisin kun neljäs sivu valmistuu. Jatkaisinko vaakatasoon, ja tekisin taas yhden palan taivasta lisää? Vai pitäisikö jatkaa alaspäin. Siinä tulisi ensin tuota taustamaisemaa, ja sitten jossain vaiheessa myös itse Velho!

Tuo valkoinen alue mäkien ja taivaan välissä on kirjottu kokonaan Kreinik metallilangalla. Aluksi inhosin kyseistä hommaa, mutta nyt melkein 6000 piston jälkeen, metallilangalla kirjominen sujuu jo nopeammin. Tässä muutamia vihjeitä niille, jotka myös joutuvat kirjomaan kyseisellä langalla suurehkoja alueita. Erityisesti langan rispaantuminen voi tuntua aluksi hankalalta.
1. Kannattaa miettiä, voisiko kirjoa vain puolipistoin. Minä olen niin tehnyt, ja lopputulos näyttää mielestäni hyvältä. Ja toki - eteneminenhän on silloin puolet nopeampaa!
2. Kannattaa käyttää vaan lyhyehköjä langanpätkiä rispaantumisen estämiseksi.
3. Tämä on ehkä tärkein - lankaa ei kannata vedellä edes takaisin neulansilmässä (liikuttelu aiheuttaa lähes poikkeuksetta rispaantumista), vaan 'häntä' kannattaa jättää lyhyeksi, ja lanka pitää paikoillaan.
4. Olen huomannut että jälki on paljon parempaa kirjottaessa poikittain. Pystysuunnassa kirjoen langat takana asettuvat eritavalla, ja jälki on ikäänkuin epätasaisempaa.

Hauskaa vappua kaikille!

maanantai 20. huhtikuuta 2009

Päivitykset!


En olekaan ehtinyt pitkiin aikoihin kirjoitella tänne.

Encouterissa on nyt menossa kolmas sivu. Taivaan olen tehnyt puolipistoin, mutta muu tulee sitten ristipistoin. Vuoristo näyttää mielestäni kauniilta - tähän mennessä olen käyttänyt yli 20 eri harmaan ja sinisen sävyä. Taivasta on vähän tylsä pistellä, mutta toisaalta se etenee huomattavasti nopeammin kuin vuoristo.

Työtä olen tehnyt nyt tasan kuukauden. Siihen mennessä on siis valmistunut 2 1/2 sivua. Tätä menoa siis pieni laskutoimitus kertoo, että työ valmistuisi yhdessätoista kuukaudessa:-) Noh, enpä tiedä voiko tuohon täysin luottaa, viivästyksiä voi tulla eteen (mutta toki myös aikoja kun etenen nopeammin). Tällä hetkellä ainakin on tilanne sellainen, että pystyn kirjomaan huomattavasti vähemmän kun haluaisin. Vauvanhoito kun on niin intensiivistä työtä, että omaa aikaa jää hyvin vähän:-)

Lopuksi haluaisin vielä kertoa suurimmasta motivaattoristani projektiini. Kuulun HAED FRIENDS SAL ryhmään (katso linkki vasemmalta), jossa sata Heaven and earth desingsiä kirjovaa keskustelee, päivittää edistymistään ja osallistuu torstaisin SAL:iin (eli pistellään-yhdessä-päivään). On todella motivoivaa seurata muiden edistymistä ja päivittää omaa työtään. Suosittelen kaikille lämpimästi kurkkausta kyseiselle sivulle!

Kirjottelen taas piakoin!

sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Ensinnäinen sivu valmistuu


Ensimmäinen sivu Encounterista alkaa olla valmis. Työssä on nyt käytetty kahdeksaa eri sinisen sävyä. Olin aluksi vähän huolissani, että tuleeko taivas näyttämään hyvältä, kun värit vaihtuvat aika tasaisen suoraan. Mutta nyt olen ihan tyytyväinen lopputulokseen. Tosin valokuvaajaa minusta ei löydy - kuva on huonomman näköinen kun työ todellisuudessa on.

Ensimmäisen sivun teko sujui nopeasti - aikaa meni reilu viikko. Mutta nyt homma hidastui täysin. Vuorossa on nimittäin Kreinikin käyttö. Kreinik on siis kimalteleva metallilanka. Kirjominen sillä on hankalahkoa ja erittäin hidasta. Kaiken lisäksi aluksi käytin ohjeessa mainittua kahta säettä, mutta huomasin että jälki on aivan liian paksua. Kreinikin purkaminen (myöskään saksilla) on kuitenkin lähes mahdotonta, joten tein vaikean päätöksen - en pura vaan jatkan vain yhdellä säikeellä. Työn vasempaan reunaan tulee siten vähän 'paksumpi alue'. Harmittaa aika lailla, mutta lohduttelen itseäni sillä, että ei se varmaankaan näy sitten kun koko kokonaisuus on valmis. Kuvassa sähläilyni ei näy, yritän saada siitä kuvan tänne piakoin. Metallilankaa täytyy pistellä tässä kohtaa n. 2500 pistoa joten muutama päivä vierähtääkin sitten tässä. Sitten pääsenkin siirtymään vuoristoon. Jee! Siihen loppuu tasainen ja nopea eteneminen ja alkaa HAEDille tyypillinen paljon värejä - vain muutama pisto kerrallaan - kirjonta. Mutta kivaa.

Niin suunnittelin siis eteneväni nyt yhden sivun alaspäin (sivulle 7) ja sitten kun se on valmis palaan takaisin taivaaseen ja sivuun 2. Toisin sanoen lähden nyt etenemään yhden ruudun alaspäin , ja sen valmistuttua palaan taivaaseen. Syy tämänkailtaiseen etenemiseen yksinkertaisesti se, että jos olisin jatkanut sivuja numerojärjestyksessä, olisin saanut tehdä monta kuukautta (6 sivua) pelkää taivasta! Oh oh. Ajattelin, että tämä olisi tympivää, parempi edetä nyt vaikeampaan kirjontatyöhön ja sitten kun se rupeaa kyllästyttämään, on (toivottavasti) kiva tehdä taivasta taas.

No hyvä! Seuraavan kerran kun tänne kirjoittelen - on toivottavasti jo vähän maisemaakin näkyvissä:-)

maanantai 23. maaliskuuta 2009


tässä siis vielä kuva kehyksestä ja mukana myös kaikki työhön tarvittavat langat:-)

sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

No niin! Pakettini saapui! Ja ei kun aloittamaan. Ennen varsinaista ensimmäistä pistoa oli kuitenkin tehtävä liuta etukäteisvalmisteluja:-(

1.Puolasin 65 dcm-lankaa puoliin. Järjestelin ne jo omistamieni kanssa rasiaan numerojärjestykseen. Kestoaika n. 2h.

2. Mittasin ja leikkasin kankaan ja harsin reunan. Kesto n. 20 min.

3. Ohjeissa suositeltiin harsimaan kankaaseen ruudut sivujen mukaan. Koska malli on yhteensä 36 sivua, oli aika paljon laskemista ja nuppineuloilla merkkaamista ennen kuin pääsin edes harsimaan. Laskemista hidasti vielä se, sivut eivät kaikki ole saman kokoisia, vaan esim. jos sivu yksi on leveä 77 pistoa, onkin sivu 2. 85 pistoa jne. Kesto 3h

4. Lopuksi tein vielä muutaman koepiston - ja sitten aloitin!


Tämä kaikki siis perjantaina 20.3. Jo sadan piston jälkeen tajusin, että ilman ristipistokehikkoa pistelyjälki ei ole tarpeeksi siistiä. Mutta minulla ei ollut kehikkoa! En ole ahkerista etsimisyrityksistä huolimatta löytänyt Suomesta yhtään isoille taulutöille tarkoitettua kehystä. Olisiko siis tilattava ulkomailta? Mutta siihen menisi taas aikaa. Apua - ei kai tyon eteneminen ole uhattuna?


Ratkaisu löytyi kuitenkin jo lauantai-aamupäviällä. Koska ulkona oli kaunis kevätsää, ulkoilin 7kk ikäisen poikani kanssa pitkän lenkin. Tavanomaisuudesta poiketen mieheni ei tullut mukaan. Kun tulin kotiin - tee-se-itse-mieheni oli mitannut työni ja nikkaroinut minulle raamit! Kiristettävät ja juuri oikeaoppiset. Jalustaa niissä ei vielä ole - mutta muuten ovat mielestäni erinomaiset! Minun kirjonnat rajoittuvat toistaiseksi pikkuisemme uniaikoihin - kontaavaa vauvaa kun on valvottava koko ajan. Noh, mutta pidemmittä puheitta - kolmen päivän pistelyn jälkeen olen saanut aikaan seuraavaa.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Odottelua, odottelua

Voi voi!
Kyllä nyt jo niin kovasti tekisi mieli aloittaa tuota uutta työtäni - mutta Kirjokkaan paketti ei vieläkään ole tullut:-( Olen siis vailla kangasta. Valitettavasti käsityökaupoissakaan ei useinkaan tuota Lugana-kangasta ole, joten nyt täytyy vain odotella.

Tällä välin olen surffaillut paljon tuossa www.heavenandearthdesigns.com sivustolla, jolta tuo minunkin kuva on siis tilattu. Välillä olen miettinytkin, että olenkohan nyt valinnut oikean työn. Sivun tuhansistista ristipistomalleista kun on löytynyt ainakin viisi muutakin, jotka haluaisin kovasti seinälleni! Kuitenkin, on järkevää tehdä vain yksi kerrallaan , kun kerran näin valtavastia projektista on kyse. Ja tuo Encounter oli juuri sellainen mitä olen etsinyt pitkään - joten ehkä maltan mieleni ja pysyn alkuperäispäätöksessäni.

keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

HAED - The Encounter


Tuollainen kuta kuinkin siitä uudesta työstä sitten pitäisi tulla. Kesti kauan valita kuva minkä teen. Ja valintahan on tärkeä - sillä tässä ei ole kyseessä pelkästään pieni ristipistotyö vaan taulu
- jonka koko on n. 54 x 46 cm
- johon pistoja tulee yli 250 000
- jossa värejä on 90 erilaista
-malli on yli 30 sivua pitkä

Olen tilannut työtä varten Evenweave Lugana 25 ct - kangasta (ei muuten ollut helppo löytää!), mikä oli suosituskangas tähän tauluun. Osa vaadittavasta 90 DMC-muliinilangasta minulla onnekseni oli - joten nyt odottelen jo kovasti postipakettia - jossa tuo kangas, puuttuvat 70 lankasävyä ja muutamat koon 28 neulat ovat. En malta päästä alkuun. Omasta mielestäni kuva on todella upea - varsinkin kun velho ja lohikäärme ovat kavereita keskenään - eivätkä taistele toisiaan vastaan kuten niin valitettavan monessa fantasia-aiheisessa kuvassa.

Aluksi mietin, että pitäisikö valita työ, jossa olisi enemmän erilaisia värisävyjä - tuossahan on ensikatsomalta lähinnä ruskeita ja sinisiä sävyjä. Myös tuo taivas kauhistuttaa aika lailla. mallia katsoessa kuitenkin huomaan, että taivaassa on paljon samaa väriä lähekkäin - tämähän nopeuttaa tekemistä!

Uusi projekti alkakoot



Tämä blogin aihe on yksinkertaisesti ristipistotyöt. Tarkoitus on seurata uuden suuren ristipistoprojektini alkamista ja edistymistä , sekä tietysti muutenkin keskustella kyseisestä aiheesta.

Itse olen harrastanut ristipistotöitä kymmenisen vuotta pyrkien aina tekemään vähän haastavempia töitä. Olen tehnyt kaikenlaista kukkaliinoista joulukortteihin mutta erityisesti teen fantasia-aiheisia töitä: lohikäärmeitä, velhoja , haltioita. Nyt olen aloittamassa uutta -tähän mennessä suurinta - ristipistoprojektiani ja perustin tämän blogin ennen kaikkea seuraamaan edistystäni. Toivottavasti se tavoittaa lukioitakin muista harrastelijoista tai esmerkiksi sellaisista pistelijöistä jotka tarvitsevat neuvoja harvinaisempien ristipistomallien löytämiseen ja tekemiseen - tästä minulla on kyllä kokemusta.

pregnancy due date